Seuraa sähkön hintaa Oomin sivuilta 

Mikä uusi rutiini on tullut osaksi suomalaisten alkuiltoja? No tietysti seuraavan päivän sähkönhinnan tarkastaminen. Tuntihinnan seuraamisen avulla tietää, mihin aikaan vaikkapa sauna, pyykinpesukone tai uuni kannattaa laittaa päälle. 

Sähkön hinta kiinnostaa tällä hetkellä kaikkia. Hintojen seuraaminen näkyy sähkönkulutuksessa jo konkreettisesti: suomalaisten sähkönsäästö on jatkunut vahvana koko syksyn ajan. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan sähkönkulutus oli marraskuussa yhdeksän prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Suunta on oikea.  

Sähkönkulutuksessa on tärkeää keskittyä kahteen asiaan: vähentämiseen ja ajoittamiseen. Ajoittamista auttavat sähkön spot-hinnasta kertovat seurantasivut ja -sovellukset. Oomi avasi oman sivunsa hiljattain.  

– Sivultamme näet helposti, mikä on sähkömarkkinoiden hintatilanne tällä hetkellä, miten se on kehittynyt viime päivinä ja miltä se näyttää huomenna. Sivun voi lisätä nettiselaimen suosikkeihin tai älypuhelimen alkunäytölle, jolloin se on näppärästi käytettävissä, vinkkaa Oomin kehityspäällikkö Janne Vaitomaa.  

Seuraavan päivän hinnat ovat sivulla näkyvillä alkuiltapäivästä, noin klo 15 maissa. Hintatiedot päivittyvät pohjoismaisen sähköpörssi Nordpoolin tiedoista. 

Sähkösopimukseni on spot-tuntihintainen. Miten tuntihinnan seuraaminen vaikuttaa sähkölaskuuni?

Sähkön hintavaihtelut voivat olla todella suuria eri vuorokaudenaikoina ja päivinä. Kun ajoittaa omaa sähkönkulutustaan edullisempiin ajankohtiin, säästö näkyy suoraan sähkölaskussa.  

Omia tottumuksiaan muokkaamalla voi siis vaikuttaa paljonkin. Ruokaa kannattaa tehdä uunissa kerralla isompi satsi, kuivausrummun sijaan pyykkejä voi kuivata narulla ja ulkovalot ottaa yöksi pois päältä. Viihdelaitteet on parempi sulkea kokonaan kuin jättää virransäästötilaan. 

Sisälämpötilan laskeminen on helppo keino vaikuttaa sähkönkulutukseen ympäri vuorokauden. Yhden asteen laskeminen vaikuttaa jo kohtuullisen paljon, muutaman prosentin kokonaiskulutuksessa.  

Minulla on kiinteähintainen sähkösopimus, tai kotini lämpiää kaukolämmöllä. Miksi minun pitäisi seurata pörssisähkön hintoja?

Sähkönkulutuksen ajoittamisella on tällä hetkellä suora vaikutus koko Suomen sähköjärjestelmän toimivuuteen. Silloin, kun sähkön hinta on korkea, on yleensä myös teho tiukilla.  

– Jos pystyy vähentämään sähkönkulutusta korkeimpien hintapiikkien aikana, sillä on vaikutusta sähköjärjestelmän toimivuuteen ja mahdollisten suunniteltujen sähkökatkojen ehkäisemiseen. Kulutuspiikkien välttämisellä on myös vaikutusta sähkön hintaan. Markkina toimii niin, että kun kulutus tasaantuu, hinnatkin tasaantuvat, Vaitomaa taustoittaa. 

Äärimmäisyyksiin ei kenenkään tarvitse sähkönsäästön vuoksi mennä, mutta omaan elämiseen sopivat muutokset ovat toivottavia, yhteisen hyvän vuoksi. Pienetkin teot vaikuttavat. 

– Maailma on muuttunut pysyvästi fossiilittomien, ympäristöystävällisempien energiamuotojen suhteen. Jo kolmannes Suomen talvipäivän tehotarpeesta löytyy tuulivoimasta. Tuulivoimassa haasteena on tietysti sen epätasaisuus. Jos ei tuule, ei siitä myöskään saa energiaa. Tämän myötä hintavaihteluihin pitää tulevaisuudessakin tottua, Vaitomaa kertoo.  

Lisäinfoa sähköpulasta ja sähkönsäästövinkeistä:  Usein kysyttyjä kysymyksiä sähköpulasta & Sähkönsäästövinkit kaikille