Sähköpyörien yleistyessä on syytä huomioida akkupalon riski myös työpaikalla

Sähköpyörät yleistyvät ennätysvauhtia ja niiden suosio on kasvanut nopeasti. Pyörän akku kohtaa elämänsä aikana iskuja ja kolhuja ja vaikka akku on tehtaalla hyvin suojattu, ikääntyessään ja käytöstä tulevien kolhujen myötä riskit esimerkiksi ylilataukselle, oikosululle tai lämpövuoto nimiselle vikaantumiselle kasvaa. Tilastojen mukaan sähköpyörien akkupalot eivät ole yleisiä, mutta niiden vaarallisuutta ei missään nimessä saa aliarvioida. Paloissa syntyy aina myrkyllistä ja hengenvaarallista savukaasua. Palokaasut koostuvat mm. fluorista, höyrystyneistä metalleista ja perfluorattuista alkyyliyhdisteistä.

Oomilta Latauskaappi turvalliseen akkujen lataukseen

TUKESin testeissä on havaittu, että akkupalo saadaan sammutettua vain jäähdyttämällä. Akun kemikaalien sisältäessä myös happimolekyylin, ei litiumioniakun tulipalo sammu peittämällä tai perinteisellä vaahtosammuttimella. Latauskaapissa akku sammutetaan pumppaamalla vettä lokeroon laitteen omasta vesisäiliöstä. Akun veteen upottaminen sitoo myös tehokkaasti palossa syntyviä vaarallisia palokaasuja.

Latauskaapissa akun latausta seurataan lämpö- ja kaasuantureiden avulla. Raja-arvojen ylittyessä kaappi sulkee ensin latausvirran ja mikäli lämmön tai kaasun määrä kaapissa jatkaa nousuaan, kaappi upottaa akut veteen. TUKESin testeissä veteen upotus on havaittu parhaimmaksi tavaksi sammuttaa litiumioniakkujen tulipalo.

Tärkeintä on käyttää ja ladata akkua oikein ja muistaa, että akkua tai laitetta ei saa kolhia.

Minimoi akkupalon riskit

  • Vältä akun kolhimista ja pudottelemista.
  • Jos lataat akkua valvomatta, tee se turvallisessa siihen tarkoitukseen suunnitellussa latauskaapissa
  • Jos huomaat akun vioittuneen, sen muodon muuttuneen tai huomaat akussa jotain tavallisesta poikkeavaa, lopeta laitteen käyttö.
  • Osta laadukkaita tuotteita, huomattavan halvassa tuotteessa saattaa olla tuoteväärennösvaara.

Sähköpyörien latauskaappi

Sähköpyörien litiumakkujen turvallinen latauskaappi yrityksille.  Kaappi lataa turvallisesti polkupyörän akun. Se myös tunnistaa aikaisessa vaiheessa alkavan akkupalon ja lopettaa tilanteen…

Lue lisää

Työsuhdepyörät Oomilta

Ai mikä Oomi Fillari? No markkinoiden joustavin ja helppokäyttöisin työsuhdepyöräpalvelu.

Lue lisää