Varttisähköön siirrytään 1.10. – muutoksella ei toistaiseksi ole vaikutusta Oomin yrityssopimuksiin

Pörssisähkön varttihinnoittelu alkaa lokakuun alussa. Käytännössä varttihinnoitteluun siirtymisen myötä sähkön spot-hinta asetetaan Pohjoismaisessa sähköpörssissä eli Nord Poolissa jatkossa 15 minuutin jaksoille aiemman tunnin sijaan.

Siirtymistä tuntihinnoittelusta varttihinnoitteluun on valmisteltu pitkään Euroopan sähkömarkkinoilla. Se on osa koko EU:n sähkömarkkinoiden kehitystä ja liittyy uusiutuvan tuotannon, kuten tuuli- ja aurinkosähkön, kasvavaan osuuteen. 

Muutos ei toistaiseksi vaikuta Oomin voimassa oleviin yritysasiakkaiden pörssisähkösopimuksiin, vaan ne säilyvät tuntihinnoiteltuina. Myös Oomi Jousto ja Oomi Sesonki -sopimusten spot-hintoihin perustuvat osuudet sekä pientuotantosopimukset säilyvät toistaiseksi tuntihinnoittelussa. Tiedotamme asiakkaitamme erikseen mahdollisista muutoksista nykyisiin sopimuksiin.

Mikäli yrityksenne on kiinnostunut varttihinnoitellusta pörssisähkösopimuksesta, olettehan yhteydessä yritysasiakaspalveluumme.

Sivuiltamme löydät myös Varttisähkön ABC:n, johon olemme koostaneet yleistietoa varttisähköstä ja sen taustoita – tutustu siis halutessasi tarkemmin!