Sähköautojen latauspisteillä pitovoimaa kiinteistöalalle
Liikenteen sähköistyminen on jatkuvassa nousussa ja sähköautoilijoiden osuuden kasvu synnyttää tarpeen tuottaa älykkäitä latauspalveluita. Tallberg-konsernissa tähän tarpeeseen on vastattu asentamalla vuokralaisten käyttöön tarkoitetut latauspisteet jopa 11 kiinteistöön viimeisen kahden vuoden aikana.
Älykkäät latauspalvelut ovat merkittävä pitovoimaa lisäävä palvelu kiinteistöalalla. Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj otti merkittävät askeleet palvellakseen vuokralaisiaan entistä paremmin.
– Tällä hetkellä sähkölataus on oleellinen palvelumuoto, kun halutaan pitää ja hankkia hyviä vuokralaisia. Lisäksi sähköautojen latauspisteet tukevat meidän tavoitteitamme kohti hiilineutraalia kiinteistökantaa, avaa Tallbergin talousjohtaja Harry Holmström.
Vuoden 2020 aikana Tallberg-konsernin kiinteistötekniikasta vastaava projektipäällikkö ja projektiin valittu konsultti tarkastelivat useita tarjouksia latauspalveluista. Valinta osui Oomiin.
– Päätökseen vaikutti moni asia. Kokonaisuus ja lopulta niin Oomin kuin Virta-operaattorin luotettavuus ratkaisivat. Toimimattomasta ja epäluotettavasta latauspisteestä ei olisi kenellekään iloa, toteaa Holmström.
Vuosien 2021 ja 2022 aikana Tallberg-konserni asennutti latauspisteet 11 kiinteistöön. Panostukset sähköautojen latauspalveluihin on otettu asiakkaan päässä ilolla vastaan.
– Vuoden 2022 aikana latauskertoja on kertynyt huimat 13 000, Holmström kertoo.
Yhteistyöllä energiatehokasta liiketoimintaa
Tallberg-konserni tarjoaa toimitilaratkaisuja pääkaupunkiseudulla ja pyrkii rakentamaan energiatehokasta ja vihreämpää tulevaisuutta kiinteistöalalle. Yhteistyö Oomin kanssa on jatkunut vuodesta 2017.
– Meille on tärkeää katsoa tulevaisuuteen ja tarkastella energia-asioita sekä taloudellisesta että palvelunäkökulmasta. Maailman tilanne ei yksin ohjaa tekemistämme, vaan pyrimme kuuntelemaan asiakkaidemme toiveita ja toimimaan kokonaiskuvassa vastuullisesti, kertoo Holmström.
Tallbergin kiinteistöhankintojen takia sähkönkulutus on lisääntynyt merkittävästi, ja yhteistyö Oomin kanssa on tiivistynyt. Tärkeänä osana yhteistyötä ovat kvartaalikatsaukset, jossa tarkastellaan markkinoiden näkymiä.
– Viime vuonna haasteena oli hintojen nousu, joten katsausten avulla saimme apuja suojautumiseen. Tiivis yhteistyö energiayhtiön kanssa on merkittävä etu meille, kiteyttää Holmström.