Sähkön vuosi 2024 ja ennuste vuodelle 2025 

Sähkön hinta on vaihdellut viimeksi kuluneiden vuosien aikana, ja tämä on luonut haasteita niin kuluttajille kuin yrityksillekin. Vuosi 2024 oli sähkömarkkinoilla erityisen myrskyisä, ja monilla yrityksillä oli vaikeuksia ennakoida hintoja sekä sopeutua markkinatilanteen nopeisiin muutoksiin.  

Miltä kulunut vuosi näytti? Entä mitä on odotettavissa vuodelle 2025? Oomin asiantuntijat Markku Halme ja Marko Rinta-Korhonen analysoivat mennyttä vuotta ja tulevan vuoden tilannetta.  

Sähkön hinnan kehitys vuonna 2024 

Vuosi 2024 alkoi vauhdikkaasti kovalla pakkasjaksolla. Kylmän sään myötä sähkön kulutus nousi merkittävästi ja johti siihen, että hinnat nousivat tammikuussa hetkellisesti jopa ennätyksellisiin lukemiin. Tammikuun jälkeen markkinat tasaantuivat, mutta suhteellisen voimakas hintojen vaihtelu jatkui. Voimakkaan vaihtelun syynä oli tuulivoimatuotannon osuuden kasvu, jonka johdosta hyvätuulisina jaksoina sähkön hinta laski lähelle nollaa ja heikkotuulisina jaksoina nousi nopeasti korkeaksi. Syksyn aikana hintaa ohjasivat tuulivoiman lisäksi myös ydinvoimalaitosten huoltojaksot sekä niiden vikaantumiset. Saman aikaisesti myös Suomen rajasiirtoyhteyksissä oli huolloista johtuvia rajoituksia. Nämä tekijät voimistivat jo entisestäänkin voimakkaasti vaihdellutta markkinahintaa. 

—Kylmänä talvipäivänä tuulivoiman tuotanto voi olla hyvin pientä, jolloin sähköä on tultava muista lähteistä. Toinen ääripää, erittäin tuulinen päivä, tuo puolestaan sähkön hintaa huomattavasti alaspäin, Halme kertoo.  

Kustannusten vaihtelevuuteen voi varautua 

Yrityksille sähkön hinnan vaihtelu voi olla erityisen hankalaa, sillä se tuo epävarmuutta kustannuksiin. Useimmat yritykset, erityisesti pienemmät toimijat, eivät ole vielä täysin sopeutuneet markkinahintojen vaihtelevaan luonteeseen.  

Varsinkin suuremmat yritykset ovat jo ryhtyneet toimiin ja ottaneet käyttöön joustavia sähkösopimuksia, jotka mahdollistavat sähkönkulutuksen ohjaamisen hintojen mukaan. Erityisesti yritykset, joilla on mahdollisuus muokata kulutustaan esimerkiksi teollisuustuotannossa tai energiankäytön optimoimisessa, voivat hyödyntää sähkön hintojen vaihtelua ja pienentää omia kustannuksiaan. On tärkeää, että yritys ymmärtää sähkön hintakehityksen ja osaa reagoida nopeasti. 

Hyvä keino sopeutua hintojen vaihteluun ja saada siitä jopa hyötyä, on siirtyminen dynaamisiin sähkösopimuksiin. Näissä sopimuksissa sähkön hinta määräytyy markkinahintojen mukaan, ja yritykset voivat hyödyntää hintojen vaihtelua ohjaamalla sähkönkulutustaan optimaalisesti. Esimerkiksi suurissa tuotantolaitoksissa voidaan suunnitella, milloin suurin osa energiasta kulutetaan, jotta se osuu edullisempiin aikajaksoihin. 

— Dynaamisten sopimusten käyttö on yleistynyt erityisesti suurten yritysten keskuudessa, mutta myös pienemmät yritykset voivat hyötyä tästä mallista, jos niiden toiminta on joustavaa. On kuitenkin tärkeää, että yritykset arvioivat omaa energiankulutustaan ja varautuvat mahdollisiin muutoksiin, Rinta-Korhonen toteaa.  

Vuosi 2025 vaikuttaa rauhallisemmalta 

Sähkön hinnan vaihtelu tulee jatkumaan ensi ja tulevina vuosina kun tuulivoiman osuus kasvaa entisestään. Tämänhetkinen näkymä vuoden 2025 hintaan on maltillinen. Vuoden 2025 loppupuolella on odotettavissa jopa joitakin helpotuksia, kun Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin välille valmistuu uusi siirtoyhteys, mikä voi alentaa sähkön hintaa Suomessa. Siirtoyhteyden myötä sähkön hinta saattaa tasaantua ja pysyä maltillisempana erityisesti yötunneilla. 

Uusiutuvan energian osuus tulee jatkossakin kasvamaan, mikä tulee vaikuttamaan markkinoiden dynaamisuuteen. Tuulivoimatuotannon lisääntyminen sekä aurinkosähkön tuotannon kasvu Suomessa tulevat olemaan jatkossa keskeisiä tekijöitä sähkön hinnan kehityksessä. 

Sähkön hinnan ja saannin tulevaisuus ei ole pelkästään kotimaisten tuotanto- ja kulutustekijöiden varassa, vaan siihen voivat vaikuttaa myös globaalit, geopoliittiset tilanteet. Esimerkiksi öljyntuottajamaiden kriisit voivat nostaa polttoaineiden hintoja ja siten nostaa myös sähkön hintaa. Myös muilla mantereilla tapahtuvat kaasunviennin muutokset voivat heijastua Euroopan markkinoille ja vaikuttaa sähkön hintatasoon. 

Asiantuntijoiden vinkkejä yrittäjälle: Miten voit valmistautua tulevaan vuoteen?  

  • Ennakoi ja ole joustava: Sähkön hinnan vaihtelut voivat vaikuttaa yrityksesi kustannuksiin, mutta ennakoimalla ja hyödyntämällä joustavia sähkösopimuksia, voit saada hintavariaatioista suurtakin hyötyä. 
  • Optimoi kulutusta: Suuret energiankuluttajat voivat ohjata sähkönkulutustaan tehokkaasti sen mukaan, milloin hinnat ovat alhaiset. 
  • Seuraa globaalien markkinoiden kehitystä: Geopoliittiset tekijät voivat vaikuttaa polttoaineiden hintoihin ja sitä kautta myös sähkön hintoihin. Pysy ajan tasalla kansainvälisistä energiamarkkinoista.