Vihreät valinnat houkuttelevat – jo yli 80 000 työntekijää ajaa työsuhdepolkupyörällä

Suomessa on tätä nykyä jo enemmän työsuhdepyöriä kuin -autoja. Uuden ilmiön taustalla on työnantajien ja työntekijöiden halu tehdä vastuullisia valintoja, jotka edistävät terveyttä ja ekologista elämäntapaa.     

Työsuhdepyöräilystä on viime vuosina kasvanut suoranainen buumi Suomessa. Jo yli 80 000 työntekijää on hankkinut työsuhdepyörän – samaan aikaan työsuhdepyörien määrä on ylittänyt työsuhdeautojen määrän. Kehitys voidaan nähdä osana laajempaa liikennepolitiikan muutosta, jossa pyritään vähentämään liikenteen päästöjä ja edistämään kestävää kehitystä.  

– Työsuhdepyörät ovat osoittautuneet suosituiksi niin suurissa kaupungeissa kuin pienemmilläkin paikkakunnilla. Suosio heijastaa laajempaa trendiä kohti vihreämpää ja terveellisempää elämäntapaa, kertoo Oomin tuotepäällikkö Cia Branders

Pyöräilyä edistetään ja siihen kannustetaan myös eurooppalaisella tasolla. Lokakuussa 2023 EU julisti pyöräilyn tasavertaiseksi liikennemuodoksi muiden joukossa, kun Euroopan komissio hyväksyi ehdotuksen uudesta Euroopan yhteisestä pyöräilyjulistuksesta. Julistus nostaa pyöräilyn strategiseksi prioriteetiksi ja tunnustaa sen merkittävän roolin hyötyjen tuottamisessa. 

Työnantajat panostavat pyöräedulla henkilöstön hyvinvointiin 

Oomi teetti yhdessä Fillari-palvelunsa tuottajan Vapauden kanssa tutkimuksen työsuhdepyöräedun tunnettuudesta ja houkuttelevuudesta. Yhteensä 1300 vastaukseen perustunut tutkimus toteutettiin kahdelle eri kohderyhmälle: täysi-ikäisille työntekijöille sekä työnantajille, jotka osallistuvat työsuhde-etujen päätöksentekoon. 

– Tutkimuksen mukaan työnantajat kokivat hyvinvoinnin ja liikunnan tukemisen merkittävimmäksi tekijäksi pyöräedun käyttöönotossa. Henkilöstön parempi jaksaminen konkretisoituu sairauspoissaolojen vähenemisenä ja parempana tuloksena. Ihmisillä on enemmän iloa ja motivaatiota työhön, Branders kuvailee. 

Työsuhdepyöräily on työnantajille edullisempi ja yksinkertaisemmin hallinnoitava vaihtoetu kuin esimerkiksi autoetu. Sen koettiin myös olevan osa yrityksen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden strategiaa. 

Tutkimuksen mukaan työnantajat kokivat hyvinvoinnin ja liikunnan tukemisen merkittävimmäksi tekijäksi pyöräedun käyttöönotossa.

Yli 83 prosenttia työntekijöistä on kiinnostunut työsuhdepyöristä 

Tutkimuksen mukaan työntekijöille merkittävimpiä tekijöitä pyöräedun käyttöönotossa olivat kustannussäästöt ja mahdollisuus päästä kiinni kalliimpaan pyörään, johon ei muuten olisi varaa. Pyöräetu on saavutettavampi kuin autoetu, joten eri ammattiryhmät palkkatasosta riippumatta voivat hyödyntää sitä. 

– Työntekijöistä 63 prosenttia pitää etua kiinnostavana ja 20 prosenttia erittäin kiinnostavana. Yli puolet vastaajista ottaisi työsuhdepyöräedun käyttöön, jos sitä tarjottaisiin. Potentiaalia on siis paljon, Branders tähdentää. 

Tutkimuksessa nousi esille myös väärinymmärryksiä, jotka saattavat olla syynä siihen, että työntekijä jättää työsuhdepyöräedun käyttämättä. Edun saatetaan kuvitella koskevan vain työmatkaa eikä vapaa-ajan pyöräilyä. Samoin saatetaan ajatella, että etua ei voi keskeyttää esimerkiksi oman tilanteen muuttuessa tai työpaikkaa vaihdettaessa. 

Pyöräetu on saavutettavampi kuin autoetu, joten eri ammattiryhmät palkkatasosta riippumatta voivat hyödyntää sitä. 

Oomi ja Vapaus on vastuullinen parivaljakko 

Oomi Fillari -palveluiden ytimessä ovat vastuullisuus ja vihreiden arvojen edistäminen. Sen vuoksi olemme valinneet kumppaniksemme ja pyörätoimittajaksemme Vapauden, joka on suomalainen kestävien liikkumispalvelujen edelläkävijä ja toiminut etulinjassa työsuhdepyöräalalla vuoden 2020 lopusta lähtien. Euroopan laajuisessa startupien suurkilpailussa kultapalkinnolla palkittu Vapaus yhdistää mielenkiintoisella tavalla sähköistyvän liikenteen, digitaaliset ratkaisut, kiertotalouden ja hyvinvoinnin kehittämisen.

– Vapaudella jokaisen pyörän valmistuksen ja käytön päästöt ylikompensoidaan. Lisäksi yrityksen toimitilat kompensoidaan, Branders valottaa. 

Vapauden Precycled-kiertotalousohjelma ja verkkokauppa mahdollistavat sen, että yritykselle palautuvat työsuhdepyörät eivät jää varastoon lojumaan, vaan päätyvät tehokkaasti uusille käyttäjille. Kierrättämällä jo olemassa olevia pyöriä vähennetään kulutusta ja hiilijalanjälkeä.

Haluatko tietää lisää Oomi Fillari-palvelustamme? Lue verkkosivuiltamme, kuinka helppoa työsuhde-edun käyttöönotto on. Tutustu eri vaihtoehtoihin ja Fillari-tuotteisiimme, joilla voit pitää työntekijäsi liikkeessä – sitoutuneina, motivoituneina ja iloisina.