Kempeleen kunta panostaa aurinkoenergiaan

Kempeleen kunta on lähtenyt viime vuosina edistämään omia energiatehokkuustavoitteita aurinkovoiman avulla. Kunta on panostanut viime vuosina aurinkoenergiaan noin 250 kilowatin verran, kun kunnan neljään kiinteistöön on asennettu Oomi Energian aurinkosähköjärjestelmät.

Pilottikohteena aurinkovoimala asennettiin 2018 Kempeleen terveyskeskuksen katolle ja seinään. Terveyskeskus soveltui erinomaisesti pilottikohteeksi, koska rakennusta käytetään päivisin, jolloin aurinkoenergian tuotanto on parhaimmillaan ja sähkönkulutus huipussaan. Vuonna 2019 aurinkovoimalat asennettiin kolmen koulun, Linnakankaan, Ylikylän ja Pikkukokon, katoille.

Kempeleen kunta teki jo aiemmin yhteistyötä energia-asioissa Oulun Energian kanssa, ja yhteistyö jatkuu nyt Oomi Energian kanssa.

− Aurinkoenergia on tällä hetkellä yksi nopeimmin kasvavista energiantuotantomuodoista koko maailmassa, ja sopii hyvin edistämään kuntien energiatehokkuustavoitteita, kertoo liiketoimintajohtaja Olli Tuomivaara Oomi Energiasta.

−  Aurinkovoimala sopii useisiin julkisiin kiinteistöihin erittäin hyvin, koska ne suunnitellaan ja rakennetaan kestämään aikaa. Aurinkovoimalan käyttöikä on jopa 50 vuotta, joten on olennaista, että asennusalusta on kestävä ja voimalasta saadaan näin optimaalinen hyöty irti.

− Yleisesti voidaan siis todeta, että aurinkovoiman hyödyntäminen on nykyään helppoa ja taloudellisesti kannattavaa kiinteistöissä, joissa on sopivaa katto- tai seinäpinta-alaa ja paljon sähkönkulutusta päiväsaikaan ympäri vuoden. Tämän takia voimaloita rakennetaan kiihtyvään tahtiin niin vanhoihin kuin uusiin kiinteistöihin”, hän jatkaa.

Keskustellaan lisää!

Aurinkovoimalat yrityksille

Jätä yhteystietosi tähän, niin asiantuntijamme soittaa sinulle takaisin.

Henkilön kuva