Valitse tottumuksiisi parhaiten sopiva sähkösopimus

Kun puhutaan sähkösopimuksista, mihin joukkoon sinä kuulut? Oletko niitä, jotka mielellään seuraavat pörssisähkön hintavaihtelua, vai onko sinulle tärkeintä, että tiedät maksavasi sähköstä aina tiettyä, ennalta sovittua hintaa?

Jokainen koti tarvitsee sähköä, mutta se, mikä on kenellekin paras sähkösopimus, vaihtelee. Sähkönkulutukseen vaikuttavat omat tottumuksemme, asumismuoto, kodin lämmitysjärjestelmä ja ihan jo sekin, mitä kaikkia sähköllä toimivia laitteita omistamme. Oomi toimittaa sähköä kaikkialle Suomeen, yli 400 000 asiakkaalle, joten me tiedämme, että erilaisille sähkösopimuksille on omanlaisensa käyttäjät.

– Olemme huomanneet, että pörssisähkö kiinnostaa entistä useampaa. Toisaalta myös kiinteähintainen määräaikainen sopimus on kasvattanut suosiotaan. Uusin tuotteemme, Oomi Jousto, yhdistää näiden kahden sopimuksen parhaat puolet. Oomi Jousto antaa mahdollisuuden vaikuttaa sähkön hintaan, kun sähkönkulutusta ajoittaa vuorokauden edullisimmille tunneille, kertoo Oomin kehityspäällikkö Janne Vaitomaa.

Oomin valikoimista löytyy sekä määräaikaisia että toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia. Millainen sähkösopimus sinulle sopii? Käydään läpi, mitä eroja on Oomi Joustolla, Oomi Aktiivisella ja Oomi Kiinteällä.

Oomin valikoimista löytyy sekä määräaikaisia että toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia.

Kiinteähintaisen sähkösopimuksen vakautta ja pörssisähkön edullisia tunteja yhdistävä Oomi Jousto

Määräaikainen Oomi Jousto yhdistää kiinteähintaisen sähkösopimuksen vakauden ja pörssisähkön edullisista tunneista hyötymisen. Oomi Jouston hinta muodostuu kolmesta osasta: kuukausittaisesta perusmaksusta (€/kk), sähköenergian kiinteästä hinnasta (c/kWh) ja kulutusvaikutuksesta (c/kWh). Perusmaksu ja kiinteä hinta eivät muutu sopimuskautena, kun taas kulutusvaikutus vaihtelee kuukausittain kulutuksen ajoituksen mukaan. Asiakkaistamme kahdella kolmasosalla kulutusvaikutus on tyypillisesti noin -1,5 ... + 3,7 c/kWh välillä.

Oomi Jouston juju piilee siis kulutusvaikutuksessa. Sen avulla voi vaikuttaa oman sähkölaskun tuntihintaan painottamalla sähkönkulutusta vuorokauden eri aikoihin. Yksinkertaisuudessaan periaate on seuraava: edullisilla spot-tunneilla käytetty sähkö laskee ja kalliilla tunneilla käytetty sähkö nostaa Jouston hintaa. Spot-hinta perustuu pohjoismaisen sähköpörssin (Nord Pool AS) julkaisemaan sähkön tuntikohtaiseen Suomen aluehintaan, joka vaihtelee tunneittain ja päivittäin.

Pörssisähkön hintaan perustuva Oomi Aktiivinen

Toistaiseksi voimassa oleva Oomi Aktiivinen on pörssisähkön hintaan perustuva sähkösopimus, jolla maksat sähköstä aina ajantasaista hintaa. Sähkön spot-hinta vaihtelee kysynnän ja tarjonnan mukaan, ja jokaiselle tunnille määräytyy oma hinta.

Pörssisähkön hintavaihtelut voivat olla suuria. Monille pörssisähköasiakkaille onkin tunnusomaista seurata hintoja päivittäin. Sähkön käytön ajoittaminen kannattaa, sillä siten voi suoraan vaikuttaa sähkölaskun loppusummaan.

Pörssisähkön hintavaihtelut voivat olla suuria. Monille pörssisähköasiakkaille onkin tunnusomaista seurata hintoja päivittäin.

Määräaikainen ja kiinteähintainen Oomi Kiinteä

Määräaikainen Oomi Kiinteä on voimassa 12 tai 24 kuukautta. Energian hinta ja perusmaksu pysyvät samoina koko sopimuskauden ajan. Oomi Kiinteän selkeä etu on siinä, että tiedät ennakkoon, mitä maksat sähköstä. Oomi Kiinteä sopii sinulle, joka haluat välttää markkinoiden hintaheilahtelut. Sopimuskauden lähestyessä loppuaan voit valita, jatkatko Oomi Kiinteän parissa vai vaihdatko toiseen sopimustyyppiin.

Määräaikainen sopimus sitoo sekä sinua että meitä: et voi vaihtaa sopimustasi kesken sopimuskauden, emmekä me voi muuttaa sopimuksesi hintaa tai ehtoja. Ainoa peruste määräaikaisen sopimuksen päättämiselle kesken sopimuskauden on muutto, sillä sähkösopimus on aina asuntokohtainen.

Harkitsetko sähkösopimuksen vaihtamista tai mietitkö jotakin muuta sähkösopimuksiin liittyvää?

Kokosimme sähkösopimuksiin liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä tähän artikkeliin.