Oomi toimittaa uusiutuvaa energiaa Technopolikselle

Technopolis on työympäristöjen asiantuntija, joka tarjoaa tehokkaita ja joustavia toimitiloja, coworking-tiloja ja niihin liittyviä palveluja 15 kampuksessaan kuudessa maassa Pohjois-Euroopassa. Technopolis on hankkinut Suomen kiinteistöihinsä eli Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Tampereelle ja Ouluun useamman vuoden ajan sähköt kahdelta Oomin perustajayhtiöiltä, Vantaan Energialta ja Oulun Sähkönmyynniltä.

”Olemme tehneet kilpailutuksen sähkön suhteen aina joka toinen vuosi. Viimeisin kilpailutus osui vuoden 2020 alkupuolelle ja se vahvisti, että aiemmat yhteistyökumppanit on valittu oikein. Tästä syystä halusimme jatkaa yhteistyötä 1.4.2020 toimintansa aloittaneen Oomin kanssa”, Technopoliksen konsernin kiinteistöpäällikkö Ismo Myllymäki kertoo.

Uusiutuvan energian käytöllä varmistetaan päästöjen pienentäminen

Technopolis on toiminut alallaan ja koko Suomen yrityskentässä edelläkävijämäisellä ja vastuullisella otteella useamman vuoden ajan, koska se on käyttänyt Suomen kampuksillaan vihreää sähköä jo vuodesta 2012. Technopoliksen energian kokonaiskulutus Suomessa on vuodessa noin 54 GWh. ”Linjaus uusiutuvan energian käytöstä on tehty Technopoliksella jo kauan sitten. Päätös oli tärkeä sekä meille, että asiakkaillemme”, Technopoliksen konseptikehitys- ja vastuullisuuspäällikkö Johanna Kivelä kuvailee ja jatkaa: ”Uusiutuvan energian käyttö tukee osaltaan hyvin tavoitettamme kiinteistöjen hiilineutraalista energiankäytöstä vuoteen 2030 mennessä.”

Uusiutuvan energian käytön ohella energiatehokkuuteen panostaminen on tärkeää tavoitteen saavuttamiseksi. ”Pyrimme saavuttamaan tavoitteemme uusilla energiaa säästävillä ratkaisuilla, mutta myös ostamalla ja tuottamalla itse aiempaa enemmän uusiutuvaa energiaa”, Kivelä mainitsee ja jatkaa: ” Kiinteistöalalla näillä asioilla on suuri merkitys, koska alan yritykset vastaavat suurista määristä päästöjä.”

Aurinkoenergian käyttö Technopoliksen kampuksilla

Technopoliksella on aurinkovoimaloita Oulussa, Tampereella, Vilnassa ja Tallinnassa yhteensä vuosituotannoltaan 810 MWh:n edestä. Näistä voimaloista Oulun voimalat ovat Oomin toimittamia.

”Technopolis on halunnut aidosti lisätä uusiutuvan energian kapasiteettia ja katot soveltuvat erittäin hyvin siihen”, Kivelä summaa ja jatkaa: ”Oomin kanssa tehty malli sopii meille myös kaupalliselta toteutukseltaan hyvin.” Esimerkiksi Technopoliksen Oulun aurinkovoimaloiden yhteisteho on 853 kWp ja yhteensä näissä voimaloissa on 4057 aurinkopaneelia. Oulun aurinkovoimaloissa Technopolis saa käyttöönsä noin 700 000 kWh kiinteistöissä tuotettua puhdasta aurinkosähköä vuodessa.

Katot soveltuvat erittäin hyvin uusiutuvan energian kapasiteetin kasvattamiseen.

Teknologiatie, Oulu

Tutustu myös muihin aurinkovoimalaprojekteihimme

Aurinkovoimalat yrityksille

Jätä yhteystietosi tähän, niin asiantuntijamme soittaa sinulle takaisin.

Henkilön kuva