Oomin aurinkoliiketoiminta vahvassa kasvussa – Uusi yhtiö Oomi Solar palvelee yritysasiakkaita

Oomi Energia yhtiöittää vahvassa kasvussa olevan yritysasiakkaiden aurinkoliiketoimintansa uudeksi Oomi Solar Oy:ksi. Aurinkovoimaloiden ja -puistojen johtavana toimittajana tunnettu Oomi vahvistaa näin aurinkovoimaliiketoimintaansa ja palvelee entistä paremmin yrityksiä ja yhteisöjä siirtymässä kohti uusiutuvaa energiaa. Yritysasiakkaisiin keskittyvä Oomi Solar Oy aloittaa toimintansa 1.1.2024.

Vuoden alusta toimintansa aloittava Oomi Solar tarjoaa nykyisille ja uusille yritysasiakkaille kokonaisratkaisut ja -palvelut aurinkovoiman hankesuunnittelusta käytännön asennukseen. Koko Suomessa toimiva Oomi Solar keskittyy kiinteistö- ja maavoimaloiden sekä teollisen kokoluokan aurinkopuistojen toimittamiseen. Muutos ei koske kuluttajille tarjottavia aurinkopaneelipaketteja, jotka saa jatkossakin Oomi Oy:n kautta. Oomi Solar Oy:n omistuspohja on sama kuin Oomi Energian.

Uuden Oomi Solarin toimitusjohtajana aloittaa Olli Tuomivaara. Hän on aiemmin vastannut Oomi Oy:n aurinko- ja latausliiketoiminnasta.

– Meillä on merkittävää kokemusta aurinkovoimasta, minkä valjastamme nyt uuden yhtiön kautta entistä tehokkaammin käyttöön. Olemme toimittaneet yli 200 000 paneelia viimeisen kymmenen vuoden aikana asiakkaillemme. Tavoitteenamme on rakentaa lähivuosina satoja megawatteja lisää aurinkosähköä Suomeen, Oomi Solarin toimitusjohtaja Olli Tuomivaara sanoo.

Aurinkoenergia nousee keskeiseksi osaksi yritysten vihreää siirtymää

– Aurinkoenergia on kasvava ratkaisu yritysten ja yhteisöjen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Toimimme asiakkaiden kumppanina suunnitellen kuhunkin liiketoimintaan parhaiten sopivat ratkaisut ja olemalla asiantuntijana esimerkiksi tukihakemusten laatimisessa tai yhteistyötahojen etsimisessä, Tuomivaara toteaa.

Aurinkovoima on ottanut viime vuosina harppauksia eteenpäin. Paneelit ovat entistä tehokkaampia ja tuottavat hyvin myös Suomen kaltaisissa pohjoisissa olosuhteissa. Tulevaisuudessa aurinkoenergian osuus kasvaa Suomen sähköntuotannossa merkittävästi, ja sitä kiihdyttävät jo saadut hyvä kokemukset aurinkovoiman kannattavuudesta sekä hyödyntämisen helppoudesta. 

Tulevina vuosina rinnalle kehittyvät myös energian varastointiratkaisut, jotka mahdollistavat aurinkoenergian hyödyntämisen vielä laajemmassa mittakaavassa. Suuren kokoluokan akustoratkaisut yleistyvät maailmalla kovaa vauhtia ja vihreän vedyn tuottaminen uusiutuvalla sähköenergialla on kaupallistumassa mahdollisesti jo tällä vuosikymmenellä.

– Aurinkovoiman aika on nyt. Se on löytänyt paikkansa osana kestävän kehityksen energiajärjestelmää ja kasvaa tulevina vuosina merkittävästi. On kuitenkin tärkeää, että investoinnit tehdään järkevästi perustuen uskottaviin teknistaloudellisiin laskelmiin sekä jo tehdyistä aurinkovoimaloista saatu kokemus hyödyntäen. Aurinkosähkön johtavana toimittajana roolimme osana vihreän siirtymän onnistumista tulee olemaan merkittävä. Tämä on lähtökohta, mistä Oomi Solarin toimintaa kasvatetaan, Tuomivaara sanoo. 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Olli Tuomivaara, Oomi Solar Oy
olli.tuomivaara@oomi.fi, puh. 040 487 4691

Viestintäjohtaja Päivi Saarinen, Oomi Oy
paivi.saarinen@oomi.fi, puh. 040 196 2350