Anna joulun jolkottaa – ota itse iisimmin

Joulun valmistelu virittää asianmukaiseen tunnelmaan. Ilon ja valon juhlasta voi katketa meininki oikosulun lailla, jos tehtävälistojen täyttämä kiire ottaa ylivallan. Oomi otti selvää jouluvalmistelujen sudenkuopista ja miten taata turvallisempi joulu.

Kiire ja stressi ovat nykyään suurimmat joulunajan tapaturmien aiheuttajat. Ne saavat ihmisen toimimaan huolimattomasti ja varomattomasti. Joulun perinteet ovat pysyneet kutakuinkin muuttumattomina jo vuosikymmenet, mutta kiireen määrä tuntuu kasvaneen. Talven jäinen maa ja lumi tuovat yhtälöön oman osansa.

– Yleisimmät joulunajan tapaturmat eivät henkilövahinkojen osalta liity palovammoihin vaan liukastumisten, tippumisten ja kaatumisten aiheuttamiin luunmurtumiin, kun ihmiset liikkuvat paljon paikasta toiseen ja tekemisen vauhti kasvaa huomaamatta, kertoo vakuutusyhtiö Chubbin henkilövahinkojen korvauspuolen tiimijohtaja Johanna Storbjörk.

Ne kuuluisat kausivalot

Lumettomien talvien pimeät illat houkuttavat ripustamaan kausivaloja vuosi vuodelta aiemmin. Tuikkivat valonauhat pihapuissa ja paperitähdet kodin ikkunoissa tekevät omasta ja ohikulkijoiden arjesta hieman valoisamman. Storbjörk muistuttaa, ettei kausivalojen kuntotarkastusta saa joulukiireessäkään laiminlyödä. 

– Kaikkien valojen on toimittava ja johdon oltava ehjä koko matkalta. Rikkinäisiin valoihin liittyy aina riski ja ne on syytä hävittää asianmukaisesti.

Storbjörk muistuttaa myös, ettei mitään valoja saa jättää päälle ilman valvontaa.

– Kynttilöiden valvominen on monelle jo itsestään selvyys, mutta yhtä lailla ledikynttilöitä ja kausivaloja tulisi valvoa. Palovaroitinten tarkastus on hyvä ottaa yhdeksi joulun ajan rutiineista, ja myös läheisiä on hyvä muistuttaa asiasta tai tarjota apua tarkastamiseen.

Maltti on valttia

Kausivalojen ripustaminen on niin sanottu ”yhtäkkiä”-homma, jossa tulee helposti laistettua turvallisista toimintatavoista kohtalokkain seurauksin. Storbjörkin mukaan tarina on yleensä seuraavanlainen:

– Liukkaalle pihamaalle lähdetään lipsuttelemaan huonoilla kengillä, hiekoitusta siirretään tuonnemmaksi odottamaan parempaa hetkeä ja korkeuksiin kurotellaan halkopinon päällä seisoen tai muun tikapuiden virkaa toimittavan korokkeen päältä. Kaiken lisäksi hommissa ollaan todennäköisesti ilman kaveria ja puhelinta, joten kaatumisen tai putoamisen hetkellä nopea avun saanti on vaikeaa.

Samaan periaatteeseen perustuva riski piilee, kun kiiruhdetaan jouluostosten perässä, viedään kynttilöitä hiekoittamattomia kinttupolkuja pitkin haudoille tai autoillaan jouluruuhkassa. Jos hommasta puuttuu joulurauha, asianmukaiset jalkineet ja varovaisuus, liikutaan vaarallisilla vesillä. Hyvän joulun resepti on sangen yksinkertainen.

– Yritä parhaasi mukaan välttää kiirettä ja stressiä. Nauti valmisteluista asia kerrallaan ja muista perusturvallisuus ja huolellisuus kaikessa, mitä teet. Näin olet omalta osaltasi edesauttamassa kaikille turvallisempaa ja parempaa joulua, Storbjörk summaa.

Hyvän joulun resepti on yksinkertainen: muista joulurauha.

Asiantuntija vastaa: miten luot joulutunnelmaa ja pidät sähkölaskun kurissa samaan aikaan?

Jouluvalot, kinkku uunissa, puolen päivän saunavuorot, jouluohjelmat... Miten tässä savotassa voi pitää sähkölaskun kurissa ja tunnelman jouluisena?

Tee testi - millainen joulupallo sinä olet?

Paras ajanviete joulun odotukseen on täällä. Voit halutessasi osallistua samalla 50€ lahjakortin arvontaan.