Oomin sähkömarkkinakatsaus

Oomin sähkömarkkinakatsauksessa käsitellään ajankohtaisia muutoksia ja puheenaiheita sähkömarkkinoilla. Tässä vuoden 2026 ensimmäisessä katsauksessa tehdään yhteenvetoa menneestä vuodesta 2025, pureudutaan alkuvuoden hintapiikkien taustoihin sekä luodaan alustavia näkymiä loppuvuoteen.

Katsaus taaksepäin – sähkömarkkinat vuonna 2025 

Vuoden 2025 alkupuolella sähkön hinta pysyi pääosin maltillisena. Enimmäkseen leuto sää varmisti, että kulutus jäi talvikuukausina tavanomaista matalammaksi. Tammikuussa nähtiin joitakin hintapiikkejä tilanteissa, joissa tuulivoiman tuotanto jäi hetkellisesti heikoksi samaan aikaan ajoittuneen kireämmän pakkasjakson kanssa, ja hintapiikkejä voimistivat entisestään rajoitukset siirtoyhteyksissä, kuten Estlink-2:n vikaantuminen. 

Huhtikuussa Olkiluodon vuosihuollot ja tuotantokatkot vaikuttivat markkinaan, mutta maltillinen kulutus, muu tuotannon määrä ja lauha sää suojasivat edelleen voimakkaimmilta hintapiikeiltä. Pohjoismaisen hydrologisen tilanteen osalta vuoteen 2025 lähdettiin vahvasti, ja hyvä vesitilanne jatkui pääsääntöisesti koko vuoden ajan. Laskua nähtiin vasta vuoteen 2026 siirryttäessä. 

Suomeen rakennettiin vuonna 2025 vähän yli 1000 MW uutta tuulivoimakapasiteettia. Hintavaihtelua aiheuttavana tekijänä tuulivoimatuotannon määrä on merkittävä. Myös aurinkovoiman osalta nähtiin kasvua sekä tuotantomäärissä että kapasiteetissa vuonna 2025. Marraskuussa otettiin myös käyttöön Suomen ja Ruotsin välinen uusi siirtoyhteys, Aurora Line, joka kasvattaa maiden välistä siirtokapasiteettia. 

Euroopan edullisin keskihinta ja siirtyminen varttisähköön 

Sähkömarkkinat siirtyivät varttihinnoitteluun 1.10.2025 ja sähkön spot-hinta alkoi määräytyä 15 minuutin jaksoissa aiemman tunnin sijaan. Muutos merkitsi uutta vaihetta markkinoiden hintamekanismeissa ja toi hintavaihteluun aiempaa enemmän ajallista tarkkuutta. 

Pörssisähkön keskihinta oli Suomessa vuonna 2025 koko Euroopan edullisinta, ja se laski hieman verrattuna vuoteen 2024. Niin sanottuja ”nollatunteja” sekä spot-hinnan negatiivisia tunteja oli edeltävään vuoteen verrattuna myös enemmän. Toukokuu oli keskihinnaltaan vuoden edullisin kuukausi. Samaan aikaan kulutus näyttää Suomessa kasvaneen vuoteen 2024 verrattuna, myös kesäkuukausina. Elokuu muodostui hieman poikkeuksellisesti keskihinnaltaan vuoden 2025 korkeimmaksi – tämän taustalla olivat Loviisan ydinvoimalan vuosihuollot, Suomen ja Ruotsin välisten siirtoyhteyksien huollot sekä ajoittain matala tuulivoimatuotanto. 

Alkuvuodesta nähtiin hintatason käännös 

Alkuvuodesta 2026 hintatasossa nähtiin jyrkkä käännös, ja tammikuussa pörssisähkön keskihinta oli 14,72 snt/kWh. Korkeita hintoja selittivät kylmän sään aiheuttama kulutuksen kasvu sekä tuulivoimatuotannon vähäisyys. Keskiarvoltaan korkeita hintajaksoja on nähty myös helmikuun puolella. Myös vesivarastot ovat tyhjentyneet talven aikana, koska tuotanto on ollut runsasta kylmän ja vähätuulisen sään vuoksi. Lumitilanne on normaalia heikompi, mikä pienentää kesän sulamisvirtaamia ja saattaa vaikuttaa hintatasoon nostavasti kevään ja kesän aikana. Samaan aikaan ydinvoimatuotannon tila on ollut tasainen ja siirtoyhteydet ovat toimineet ilman rajoituksia. 

Jos kylmät säät jatkuvat pitkälle kevääseen, riskinä on maakaasuvarastojen hupeneminen sekä hintatason nousu Keski-Euroopassa, mikä voi heijastua myös Pohjoismaiden markkinaan. Ensimmäiset Olkiluodon ydinvoimahuollot on ajoitettu alkamaan jälleen huhtikuusta eteenpäin, millä on mahdollisesti vaikutusta hintatasoon mikäli muissa tuotantomuodoissa ilmenee haasteita. 

Näin korkeilla hintatasoilla hintaennusteisiin liittyy väistämättä paljon epävarmuuksia. Kylminä ajanjaksoina pienetkin muutokset tuotannossa tai kulutuksessa voivat heiluttaa hintoja. Toisaalta futuurihinnat ennustavat tällä hetkellä Suomeen muita Pohjoismaita alhaisempia sähkönhintoja. 

Tällä hetkellä markkinaodotukset loppuvuodelle Suomen spot-hinnan osalta ovat vuoden toiselle kvartaalille noin 5,5 snt/kWh, kolmannelle kvartaalille noin 5 snt/kWh ja vuoden viimeiselle kvartaalille noin 6,7 snt/kWh. Vuodelle 2027 puolestaan ennakoidaan noin 5,5 snt/kWh keskihintaa.

Spot-hintojen toteutunutta hintakehitystä voit tarkastella viikoittain ilmestyvästä hintakatsauksestamme.