Valitse sopiva valaistus kodin jokaiseen soppeen
Auringonvalo on ilonamme tähän aikaan vuodesta vain murto-osan päivästä. Jo hämärässä, saati sitten pilkkopimeässä, tarvitsemme monenlaisia valaisimia – niistä osaa ihan vain mahdollistamaan tekemisiämme, toisia lämpöistä tunnelmaa luomaan. Mitä kaikkea olisi hyvä ottaa huomioon valaistuksessa? Katso myös energiansäästövinkit valaistukseen.
Valaistus on yksi tärkeimmistä yksittäisistä elementeistä, joka vaikuttaa huonetilaan. Oli oma sisustusbudjetti pieni tai iso, valaistukseen on aina syytä panostaa, sillä valolla lisätään viihtyisyyttä. Epäsuoran valon käyttäminen on yleistynyt paljon. Aina ei tarvitse ostaa uutta, vaan olemassa olevia valaisimia voi tuunata lampputyypin avulla.
– Nykytekniikan myötä vaihtoehtoja on paljon ja valaisimien hinnat ovat tulleet merkittävästi alaspäin esimerkiksi kymmenen vuoden takaisesta, Oomin brändiryhmän päällikkö Isko Lappalainen kertoo. Lappalainen on aiemmin toiminut sisustusarkkitehtina ja muotoilijana, ja suunnitellut sekä valaisimia että erilaisten tilojen valaistuksia.
Viihtyvyyden lisäksi valo tuo turvaa. Moni pitää mielellään öisin päällä kevyesti valaisevaa lamppua. Paristokäyttöisiä lamppuja ja niihin sopivia varaparistoja olisi hyvä löytyä useammasta huoneesta. Näin valoa on aina kotona lähettyvillä, myös mahdollisen sähkökatkon tullen.
Mieti valon funktiota
Toimiva valaistus on suunniteltu huoneen käyttötarkoituksen mukaan. Niitä voi olla useita. Jos tilassa tehdään kolmea asiaa, valaistus on hyvä olla huomioitu kaikkien toimintojen kannalta.
– Esimerkiksi keittiöllä on useampi käyttötarkoitus. Ruoan valmistuksessa ja siivouksen aikana tarvitaan hyvä valaistus, kun taas ruokaillessa voidaan haluta tunnelmallisempaa valoa. Toisaalta ruokailuhetkenkin valontarve voi olla vaihteleva. Lasten kanssa arkisesti syödessä voidaan haluta erilainen valaistus kuin aikuisten illallisella, Lappalainen opastaa.
Valaisimen tehtävä on valaista, ei häikäistä. Jos valaisin häikäisee, se voi olla väärin asennettu. Esimerkiksi ruokailuryhmän yllä oleva valaisin ei saa estää näkyvyyttä pöydän yli, muttei valo saa myöskään osua häiritsevästi ruokailijoiden silmiin.
Valaisimen tehtävä on valaista, ei häikäistä.
– Riippuvalaisimen korkeutta vaihtamalla voi saada aikaan miellyttävämmän valaistuksen. Kannattaa kokeilla myös pääpeililamppuja, jotka ovat osittain tummennettuja ja näin häikäisevät vähemmän.
Älykästä valoa koteihin
Älyvalaisimet ovat tuttuja julkisista ja toimistotiloista, ja ne ovat yleistyneet myös kodeissa. Älyvalaistusta voidaan langattomasti ohjata sovelluksilla, säätimillä, tunnistimilla tai ääniohjauksella. Niiden avulla voi säädellä kodin tunnelmaa käyttämällä eri värisävyjä tai kirkkautta. Energiansäästöä syntyy, kun valot ohjataan himmentymään tai sammumaan silloin, kun tilassa ei ole liikettä. Kotoa lähdettyä voi kännykän sovelluksesta helposti kytkeä vahingossa palamaan jääneet valot pois päältä.
Mummon perintövalaisimestakin voi tehdä älyvalaisimen vaihtamalla siihen älykkään lampun.
Uudisrakennusten lisäksi älyvalaisimia ja -lamppuja voidaan lisätä kaiken ikäisiin koteihin. Mummon perintövalaisimestakin voi tehdä älyvalaisimen vaihtamalla siihen älykkään lampun.
Oletko huomioinut jo nämä asiat valaistuksen kannalta?
- Vaihda vanhat halogeenilamput energiaystävällisempiin led-vaihtoehtoihin. Paitsi kulutuksen, myös tunnelman takia. Älylamput ja -valaisimet ovat myös kokeilemisen arvoisia!
- Sammuta valot huoneista, joissa ei oleskella. Ulkovalojakaan ei kannata pitää turhaan päällä.
- Kytke kausivalaisimiin ajastin, jolloin ne eivät jää vahingossa päälle päivänvalon aikaan.
- Kiinnitä huomiota valon sävyyn. Yleensä kotitiloissa suositaan neutraaleja tai lämpimän valkoisen sävyjä.
Lisää aiheesta
Motiva, valtion kestävän kehityksen yhtiö, on kerännyt verkkosivuilleen laajan paketin lamppuihin ja valaistukseen liittyvää tietoa.
- Tutustu lamppujen valintaan, energiamerkintöihin, sähköturvallisuuteen ja kierrätykseen https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/hyva_arki_kotona/lamput_ja_valaistus
- Tutkittua tietoa ja vastauksia yleisiin lamppuihin ja valaistusta koskeviin kysymyksiin https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/hyva_arki_kotona/lamput_ja_valaistus/usein_kysytyt_kysymykset_lampuista_ja_valaistuksesta