Pizzaa vai kohtaamisia? Lähityön merkitystä etsimässä  

Kuten moni muukin yritys, myös Oomi on ratkomassa parhaillaan työelämän varsin moniulotteista “kuumaa perunaa”– eli keskustelua lähityöskentelyn lisäämisestä. Lähityöskentelyssä on useita hyötyjä, mutta miten niitä voisi avata myös henkilöstölle ja saada työntekijät tulemaan useammin toimistolle vapaaehtoisesti? 

Koronavuodet toivat työskentelyyn kauan toivottua joustavuutta työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen. Se onkin mielestäni hybridityöskentelyn ehdottomasti paras puoli, ja siitä tulemme pitämään Oomissa kiinni jatkossakin. Jokainen voi suunnitella itselleen parhaiten sopivan ajankohdan lähityöskentelylle työkalenterin ja vapaa-ajan menot huomioiden.  

Nostimme kissan pöydälle yhteiseen keskusteluun 

Kuinka saada henkilöstö työskentelemään toimistolla muulloinkin kuin tiimitapaamisissa – siinäpä tuhannen taalan kysymys?Aamupalat, pizzaperjantait ja koira toimistolla -päivät ovat virkistäviä tapahtumia, mutta eivät kokemukseni mukaan juurikaan sitouta lähityöskentelyn lisäämiseen. Toimistolla työskentelevien porukka koostuu pääosin samoista henkilöistä, ja on useita oomilaisia, joita emme ole nähneet pitkiin aikoihin. 

Olemme nostaneet niin sanotusti kissan pöydälle ja osallistaneet avoimesti kaikki oomilaiset mukaan pohtimaan lähityöskentelyn lisäämistä. Mitä asioita tulisi huomioida, jotta lähityöskentely koetaan mielekkääksi, ja kuinka käytännön järjestelyt onnistuisivat parhaiten? Selkeä havaintoni on ollut se, että etä- ja lähityössä on jonkinlainen vastakkain asettelu. Sen sijaan, että kokisimme ne toisiaan poissulkeviksi, meidän tulisi nähdä kummankin työskentelytavan yhdistelmä rikkautena. 

Mitä asioita tulisi huomioida, jotta lähityöskentely koetaan mielekkääksi, ja kuinka käytännön järjestelyt onnistuisivat parhaiten? 

Kohtaamisista sytykettä ideoille 

Työskentelen toimistolla muutamana päivänä viikossa ja huomaan, että tunnen olevani silloin vahvemmin osa työyhteisöä. Joskus vain pikaisetkin kuulumisten vaihdot ja sparrailut tuovat kaivattua virkistävää vaihtelua etätyön yksinäisyyteen. Monesti jostain aivan pienestä keskustelusta syntyy uusia oivalluksia ja hyvää sytykettä uudenlaisille ideoille, joita harvemmin Teams-putkessa pääsee syntymään. Kuinka hedelmällistä onkaan kuulla, kun vieruskaveri käy läpi jotain työhönsä liittyvää asiaa ja samalla oma ymmärrys asiasta sekä sen vaikutuksista omaankin työhön kirkastuu. 

Kuinka hedelmällistä onkaan kuulla, kun vieruskaveri käy läpi jotain työhönsä liittyvää asiaa ja samalla oma ymmärrys asiasta sekä sen vaikutuksista omaankin työhön kirkastuu. 

Jokaisella oomilaisella on oikeus työkaveriin. Ja vaikka mieluummin työskentelisi kotona, on tärkeää ottaa huomioon myös yhteisöllisyys, ja siihen tarvitaan meitä jokaista. Työn merkityksellisyys syntyy itse kullekin eri asioista. Työn sisältö on oletettavasti isossa roolissa, mutta myös tunne työyhteisöön kuulumisesta luo monelle merkityksellisyyttä.  

Uskon vahvasti siihen, että pakottaminen ei ole hedelmällinen tie. Tarvitsemme silti jonkinlaisia yhteisiä pelisääntöjä ja kaikkien sitoutumista, jotta kohtaamme toisiamme useammin. 

Kirjoittaja on Oomin henkilöstöjohtaja Mervi Rastinniemi.