Nuorilta aikuisilta puuttuvat sähköasioiden perustaidot – vastuullisuus kiinnostaa, mutta sähkösopimus koetaan liian monimutkaiseksi 

Sähköasiat ja sähkösopimus kuuluvat arjen perusasioihin, mutta monelle nuorelle ne ovat yhä vieras ja vaikeasti hahmotettava kokonaisuus. Oomin sähköbarometrin mukaan nuoret aikuiset kokevat sähköön liittyvät asiat muuta väestöä useammin monimutkaisiksi, eivätkä he halua aktiivisesti seurata sähkön hintaa tai perehtyä eri sopimusvaihtoehtoihin. Nuoret ovat silti kiinnostuneita vastuullisista ja ympäristöystävällisistä vaihtoehdoista selvästi keskimääräistä enemmän. 

Reilu neljännes 18–25-vuotiaista nuorista aikuisista (27 %) kertoo, ettei ole kiinnostunut sähköasioista tai sähkön hinnasta. Yli puolet (51 %) ei halua nähdä vaivaa sähkön hinnan seuraamiseen tai sähkönkäytön ajoittamiseen hinnan mukaan. Lisäksi 45 prosenttia nuorista kokee sähkön ja sähkön ostamisen monimutkaiseksi, kun muussa väestössä vastaava osuus on 36 prosenttia. 

Myös sähkösopimustyypit tunnetaan nuorten keskuudessa heikosti: alle 43 prosenttia kokee tuntevansa ne vähintään hyvin, kun koko väestön osalta luku on 57 %. Yli puolet nuorista aikuisista kokee sähkösopimuksen kilpailuttamisen työlääksi, mutta tästä huolimatta nuoret ovat muuta väestöä halukkaampia vaihtamaan ja kilpailuttamaan sopimuksiaan. 

"Nuoret eivät ole välinpitämättömiä, mutta sähköasiat kohdataan usein ensimmäistä kertaa elämänvaiheessa, jossa on paljon muitakin muutoksia meneillään. Kun energia menee opiskeluihin, ensimmäisiin työpaikkoihin ja uuteen elämäntilanteeseen sopeutumiseen, ei sähkösopimuksiin välttämättä jaksa perehtyä, vaikka kyse on arjen tärkeästä perusasiasta. Siksi myös sähköyhtiöillä on vastuu siitä, että tieto on selkeää, helposti ymmärrettävää ja tarjolla nuorille luontevissa kanavissa", kertoo Oomin kuluttajaliiketoiminnan johtaja Jani Peuhkurinen

Nuoret haluavat edelläkävijöiksi – vastuullisuus ohjaa valintoja 

Sähköbarometri osoittaa, että nuoret haluavat olla edelläkävijöitä energiaan liittyvissä ratkaisuissa. Joka neljäs (26 %) nuori haluaa olla ensimmäisten joukossa ottamassa käyttöön uusia sähköön liittyviä teknologioita, kun muussa väestössä vastaava osuus on vain 16 prosenttia. 

Vastuullisuus ja ympäristöarvot ohjaavat nuorten valintoja selvästi enemmän kuin muuta väestöä. Jopa 42 prosenttia nuorista kertoo valitsevansa sähköyhtiön sen vastuullisuuden perusteella, kun koko väestössä vastaava osuus on 29 prosenttia. Nuorista 59 prosenttia haluaa ympäristöystävällisesti tuotettua sähköä. Myös maksuhalukkuus on nuorilla korkeampi: 38 prosenttia on valmis maksamaan enemmän hiilineutraalisti tuotetusta sähköstä ja 39 prosenttia uusiutuvalla energialla tuotetusta sähköstä. Koko väestössä vastaavat osuudet jäävät selvästi alemmiksi.  

"Nuoret aikuiset ovat valmiita tekemään vastuullisia valintoja, mutta ne on tehtävä helpoiksi ja ymmärrettäviksi. Sähkösopimus kuitenkin koskettaa jokaista kotitaloutta ja on arjen kansalaistaito. Kun ymmärtää, mistä sähkölasku muodostuu, pystyy tekemään itsenäisiä, omaan elämäntilanteeseen parhaiten sopivia päätöksiä sekä talouden että ympäristön kannalta", Peuhkurinen toteaa. 

Oomin vinkit nuorille ensimmäiseen sähkösopimukseen 

  1. Valitse sopimustyyppi, joka sopii arkeesi 
    Mieti ensin, haluatko kiinteähintaisen sopimuksen, jossa hinta pysyy samana, vai pörssisähkön, jossa hinta vaihtelee tunneittain. Jos et halua seurata hintoja, kiinteä sopimus tuo ennustettavuutta. 
  1. Tarkista, mistä hinta muodostuu 
    Kiinnitä huomiota energian hintaan, perusmaksuun ja sopimuksen kestoon. Halpa kilowattitunti ei aina tarkoita edullisinta kokonaiskustannusta. 
  1. Varmista sopimuksen joustavuus 
    Tarkista, onko sopimus määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva ja miten helposti sen voi irtisanoa esimerkiksi muuton yhteydessä. 
  1. Katso, miten sähkö on tuotettu 
    Jos ympäristöasiat ovat sinulle tärkeitä, valitse uusiutuvilla energialähteillä tuotettua tai hiilineutraalia sähköä. Tuotantotapa on konkreettinen tapa vaikuttaa. Arjen negatiivisia ilmastovaikutuksia voit kompensoida myös erilaisten päästöhyvitysten kautta. 
  1. Valitse yhtiö, johon voit luottaa 
    Luotettava sähköyhtiö tarjoaa selkeät sopimusehdot, ymmärrettävää viestintää ja helposti tavoitettavan asiakaspalvelun. 

Tietoa tutkimuksesta: 
Oomin Sähköbarometri -kyselytutkimus 2025 toteutettiin heinä-elokuun 2025 vaihteessa. Tutkimuksessa haastateltiin 1 571 suomalaista 18‒75-vuotiasta, ja se edustaa kohderyhmää sukupuolen, iän ja asuinpaikan osalta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Norstatin internet-paneelissa.