
Oomi ja Väestöliitto hyväntuuliseen yhteistyöhön perheiden puolesta
Oomi ja Väestöliitto ovat käynnistäneet Kaikki on perheestä -yhteistyökumppanuuden. Kumppanuuden tavoitteena on tukea lapsiperheiden hyvinvointia ja korostaa perheiden tukemisen tärkeyttä niissä hetkissä, kun arjessa jaksamisen, lasten kasvatuksen ja perheen ihmissuhteiden haasteet koettelevat.
Kampanjan kautta Väestöliitto tarjoaa lapsiperheille maksutonta keskustelutukea, jonka avulla voidaan auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia perheitä jo ennen kuin ongelmat syvenevät. Yhteistyön merkeissä myös viestitään perheiden merkityksestä ilon, turvan ja voiman lähteenä.
"Perheiden hyvinvointi on koko yhteiskunnan asia, ja haluamme Oomina konkreettisesti kantaa vastuuta siitä, että mahdollisimman monella perheellä on mahdollisuus saada apua ja keskustelutukea silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Oomimainen tapa on olla käytännön tasolla mukana helpottamassa ihmisten arkea, ja sen osana näemme tämän Kaikki on perheestä -yhteistyökumppanuuden tosi tärkeäksi jatkumoksi vastuullisten kumppanuuksien kehittämisessä", kuvailee Oomin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Päivi Saarinen.
Tutustu tarkemmin Kaikki on perheestä -yhteistyökumppanuuteen ja kampanjan toimintaan Väestöliiton sivuilla.