Uusi OmaOomi-sovellus on julkaistu
Olemme julkaisseet uuden OmaOomin, jossa asiakkaamme voivat jatkossa hoitaa turvallisesti sähkösopimusasioihin ja kulutuksenseurantaan liittyviä asioita itsepalveluna, silloin kun itselle parhaiten sopii. OmaOomi on saatavissa niin puhelinsovelluksena kuin selainversiona. OmaOomi on vielä betavaiheessa, mutta asiakkaamme pääsevät jo nyt testaamaan uutta palvelua.
Asiakkaamme ovat toivoneet helppokäyttöistä mobiilisovellusta, jossa voi sähköisen asioinnin lisäksi seurata esimerkiksi omaa kulutusta sekä pörssisähkön hintaa. Kodin sähköasiat kulkevatkin jatkossa näppärästi taskussa – sovelluksen voi jo nyt ladata käyttöön AppStoresta, ja se tulee pian saataville myös Androidille. Yhtä hyvin OmaOomia voi käyttää selainversiona.
OmaOomi on julkaistu betaversiona, mikä tarkoittaa sitä, että kehitystyö on edelleen käynnissä ja uusia ominaisuuksia lisätään säännöllisesti. Tällä hetkellä OmaOomissa on mahdollista esimerkiksi seurata omaa kulutusta ja kulutusvaikutusta, tehdä muuttoilmoitus, tarkastella omia asiakastietoja sekä seurata pörssisähkön hintaa. Työn alla on muun muassa mahdollisuus räätälöidä omaa sähkösopimusta, tarkastella omia laskuja sekä määräaikaisen sopimuksen uusiminen palvelun kautta.
OmaOomi on tässä vaiheessa avattu suurimmalle osalle Oomin kuluttaja-asiakkaista - asiakasryhmiä lisätään OmaOomiin vaiheittain ja esimerkiksi yritysasiakkaille palvelu tulee käyttöön myöhemmässä kehitysvaiheessa. Oomi Online on edelleen asiakkaidemme käytössä siirtymävaiheen ajan.
Tervetuloa tutustumaan OmaOomiin!